Alt-J on vuonna 2007 Englannin Leedsissä perustettu experimental/indierockia soittava bändi, johon kuuluu laulajakitaristi Joe Newmanin lisäksi kaksi muuta jäsentä. Gus Unger Hamilton soittaa koskettimia sekä laulaa, kun taas Thom Green vastaa rummuista. Alt-J:n livekeikoilla on mukana myös kitaraa ja bassoa soittava Cameron Knight, joka tuli mukaan bändiin vuonna 2014 alkuperäisjäsen Gwil Sainsburyn jätettyä bändin. Alt-J:n symboli on muutosta tai erilaisuutta symboloiva delta-merkki ( ∆ ), joka joissakin näppäimistötyypeissä muodostetaan näppäinyhdistelmällä alt+j, mistä siis bändin nimi. Alt-J on saavuttanut suuren suosion niin kotimaassaan Iso-Britanniassa kuin ulkomaillakin.Alt-J julkaisi ensimmäisen singlensä Bloodflood / Tessellate vuonna 2011, minkä jälkeen singlejä on ilmestynyt useampi joka vuosi. Yhtyeen debyyttialbumi An Awesome Wave julkaistiin toukokuussa 2012, ja se saavutti parhaimmillaan Iso-Britannian albumilistalla sijan 13. Vuonna 2014 alt-J julkaisi toisen levynsä This is All Yours, joka nousi Briteissä saman tien albumilistan kärkeen sijalle 1. Myös Yhdysvalloissa levyä myytiin yllättävä määrä, ja albumi nousikin siellä listasijalle 4.Ahkeran uuden materiaalin tuottamisen ohella alt-J on ehtinyt myös keikkailla paljon. Bändi on esiintynyt niin kotimaassaan, muualla Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassakin. Kevään 2015 aikana bändi kiertää ensin Etelä- ja Pohjois-Amerikkaa. USA:sta alt-J jatkaa Australiaan ja sieltä Singaporen kautta edelleen Eurooppaan. Alt-J:n Euroopan kiertue huipentuu elokuun puolivälissä Helsingin Suvilahdessa järjestettävän Flow Festivalin keikkaan.