Seitsemästä jäsenestä koostuva Belle and Sebastian on vuonna 1996 perustettu skotlantilainen indie pop –bändi. Indie popin lisäksi yhtyeen musiikissa on piirteitä muun muassa indie rockista ja kamaripopista. Belle and Sebastianiin kuuluu neljä vuodesta 1996 asti mukana ollutta jäsentä; laulaja-kosketinsoittaja-kitaristi Stuart Murdoch, laulajakitaristi Stevie Jackson, kosketinsoittaja Chris Geddes sekä rumpali Richard Colburn. Lisäksi bändiin kuuluvat vuonna 1997 mukaan tullut viulua, kosketinsoittimia ja kitaraa soittava laulaja Sarah Martin, vuonna 1998 joukkoon liittynyt trumpetisti ja basisti Mick Cooke sekä tuorein jäsen, vuonna 2001 mukaan tullut kitaristi ja basisti Bobby Kildea. Vuosina 1996 -2015 Belle and Sebastian on julkaissut yhteensä kymmenen albumia (+ kaksi kokoelmaa ja kaksi livealbumia).Belle and Sebastianin debyyttialbumi Tigermilk ilmestyi vuonna 1996. Levy otettiin lämpimästi vastaan, ja toinen albumi julkaistiin jo myöhemmin samana vuonna. Tätä If You’re Feeling Sinister –nimeä kantavaa levyä on pidetty laajalti yhtyeen kaikkien aikojen parhaana. Bändi jatkoi uuden materiaalin julkaisemista tasaisin väliajoin, ja uusia albumeita tulikin markkinoille melko tasaisesti aina parin vuoden välein. Viime aikoina levyjen ilmestymisen välinen aika on venähtänyt noin neljään vuoteen, mutta uutta materiaalia tuotetaan kuitenkin jatkuvasti. Belle and Sebastianin uusin albumi Girls in Peacetime Want to Dance ilmestyi tammikuussa 2015. Belle and Sebastian nähdään Suomessa Flow Festivaleilla elokuussa 2015.